Koulutuksen sisältö:
- varmaan sellaiset jotka ei olleet gittiä käyttäneet tippuivat kärryiltä. Vuoden kokemuksella oli ok.
- Oli hyödyllinen. koska ei komentotasolla ollut juurikaan käyttänyt
- Tuo kolmonen johtuu omasta osaamattomuudesta, tää kaikki oli melko uutta.
- Ei ennalta kerrottu millainen agenda, joten ei ennakko-odotuksia varsinaisesti. Tutut asiat, mutta vaihteeksi konsolitilassa.

Kouluttaja, koulutusmateriaali ja harjoitukset:
- Hyvin varsinaisen esittelyn mukaan reaaliajassa ehti kokeilla toimintoja itse. Kun esitettyyn kysymykseen kouluttaja etsi vastausta, silloin vauhti oli sellainen ettei ehdi kaikkea havainnoimaan. Muutamat
kirjoitusvirheet slideshow aineistossa. Ei ollut teknisiä taukoja ja sovitusta lounasajasta ei pidetty vaan mentiin jopa alkuperäisen agendan aikataulun yli.

Koulutusjärjestelyt:
- Mieluiten paikan päällä koulutuksia

Suosittelu:
n=11
- 10 osallistujaa suosittelisi koulutusta kollegalleen
- 1 ei osannut sanoa