Koulutuksen sisältö:
- Mukavalla tahdilla etenevä koulutus, jossa välillä joutui oikeasti miettimään ja haastamaan itseään.
- Koulutus oli erittäin hyvä. Simulaatio erittäin hyvä, ettei ollut pelkkää teoriaa! Osa tehtävänannoista (powerpointeista) oli hieman hämmentäviä aluksi, joka söi aikaa varsinaisilta tehtävien tekemiseltä.
- Sisältö oli sellaista mitä odotinkin, tosin oma osaamistasani on vielä sen verran alhainen, että joidenkin scrumin periaatteiden käsittäminen oli haastavaa. Kahden päivän mittainen koulutus oli mielestäni liian lyhyt ja edettiin liian nopeasti.
- Oli haasteita tehdä ryhmätöitä täysin tuntemattomien kanssa, joille Scrum oli oikeastaan täysin uusi juttu. Ehkä olisi pitänyt olla itse rohkeampi keskustelemaan. FifaTix tehtävä on oikein hyvä, ehkä sitä pitäisi tehdä muutama iteraatio lisää.

Kouluttaja, koulutusmateriaali ja harjoitukset:
- Materiaalit ja harjoitukset hieman "vanhanaikaisia"
- Pentti oli äärimmäisen mukava ja asiantunteva kouluttaja
- Jotain pientä parannettavaa voisi olla, mutta kokonaisuutena varsin toimiva ratkaisu kuitenkin
- Osa tehtävistä oli hieman liian hankalia lähteä täysin kylmiltään tekemään täysin tuntemattomien kanssa. Tästä syystä aika moni tehtävä jäi pintaraapaisuksi, toisaalta ei näin lyhyessä koulutuksessa olisi aikakaan pidemmille..

Koulutusjärjestelyt:
- Ei mitään valittamista
- Teamsin kanssa aluksi ongelmia , myös kouluttajalla huoneiden kanssa.
- Koulutus oli etänä Teamsissa eli juuri niin hyvä kuin Teamsilla saa. Joillain oli teknisiä ongelmia, itselläni ei ollut ongelmia.

Suosittelu:
n = 14
- 12 osallistujaa suosittelisi koulutusta kollegalleen
- 2 ei osannut sanoa

Koulutusaihe-ehdotuksia:
- Agile, devops, Azure , .net , Javascript