Koulutuksen sisältö:
- Koodin tekeminen on vaikeaa pelkästään tehtäviä lukemalla.  Varsinkin alussa pitäisi tehdä enemmän yhdessä ja saada porukka mukaan. Nyt oli kyllä hankala yleisö, tuppisuita melkein kaikki.
- Yksi päivä on selkeästi liian lyhyt tällaiselle kokonaisuudelle....varsinkin tällaiselle python-newbielle.
Kouluttaja varmasti osasi asiansa.
- Moduleista voisi olla enemmän lopussa, mistä löytää mitä on jo valmiina käytettävissä ja mitä ominaisuuksia niissä on. Google kertoo tietty.

Kouluttaja, koulutusmateriaali ja harjoitukset:
- Harjoitukset on hankalia lähteä tekemään yksin kun ei ole mitään kokemusta. Tehtävänannot oli äkkiseltään vaikean tuntuisia, vaikka ei ne sitä varmasti olekaan kunhan pääsee alkuun.
- Materiaali voisi olla saatavilla esim jo päivä ennen kurssin alkua.
- Etäkoulutuksessa olisi hyvä käydä läpi kääntäjä joka monelle tuntui olevan täysin uusi sovellus. Materiaalissa olisi näin aivan aloittelijana toivonut olevan ehkä enemmän esimerkkejä joiden avulla pääsisi ehkä nopeammin sisään kun nyt alku ihmettelyyn ja helpin plaraamiseen kuluu aika paljon aikaa.

Koulutusjärjestelyt:
- Jos on jotakin asennettavaa ennen kurssia, vaihtoehdoista ilmoitus etukäteen. Osalla kuten meillä ei ole oikeutta työasemalle asennella mitään ja virtual boksissa menee sitten aikaa turatessa turhaan kurssin jo edetessä.


Suosittelu:
n = 7
- 3 osallistujaa suosittelisi koulutusta kollegalleen
- 4 ei osaa sanoa

Koulutusaihe-ehdotukset:
- Varmasti joku saattoi saadakin koulutuksesta jotain irti. Itse en juurikaan, johtuen todella vähäisestä ohjelmointitaustastani.
- VMware Vrealize Operations 
- Ansible