Koulutuksen sisältö:
- Harjoitustentin tekeminen puolivälissä (ja varsinkin jos 20 kpl kysymyksiä tulee kyvykkyyksistä) oli vähän hankalaa.
- Vaikeahkoa asiaa ainakin ensikertalaiselle.
- Ajankäyttö oli tehokasta ja rytmitys oli hyvää (taukoja oli sopivasti). Asiat selitettiin hyvin ja ymmärrettävästi. Alussa olisi vielä voinut näyttää kokonaiskaavioita/kuvia ja havainnollistaa vielä selkeämmin mitä milloinkin käsitellään ja mihin kohtaan se kokonaiskuvassa kuuluu. Koen, että kahdessa päivässä tuli osittain liikaakin asiaa sisäistettäväksi, varsinkin kun ei ollut juuri aikaisempaa
kokemusta ITIL:stä.
- Itse olisin kaivannut käytännönläheisempää tapaa purkaa auki käytänteitä. Esimerkiksi suoraan jokin ongelma, jota lähdetään palastelemaan ITIL:iin tukeutuvin menetelmin.

Kouluttaja, koulutusmateriaali ja harjoitukset:
- Kaksi kouluttajaa joista kieltämättä huokui eri kokemuksen taso. Jaakolle sellainen palaute että älä haukottele linjoilla. Asiaa tulee paljon ja puhuminen on varmasti puuduttavaa, mutta
keskittymiskykyyn ja omaankin vireystilaan vaikuttaa jos linjoilla haukotellaan. Henri: Ripaus lisää itseluottamusta/itsevarmuutta, nyt jäi osittain kuva että asiat pitää ikäänkuin "varmistaa" kokeneemmalta. Mutta kokemus tuo varmuutta tässäkin.

Koulutusjärjestelyt:
- Hieman tietoteknisiä haasteita ensimmäisenä päivänä. Teams katkaisee välillä jostakin syystä yhteyden.
- Materiaalin olisi saanut lähettää päivää aikaisemmin. Itse monesti tykkään tulostaa powerpoint kalvoja koulutuksiin, koska opin parhaiten itse kirjoittamalla muistiinpanoja.
- Itselle tuli yllätyksenä että ns "omalla ajalla" tulisi tehdä kotitehtäviä. Tähän en ollut osannut varautua ja siltä osin jäi hyödyntämättä välitentti.

Suosittelu:
n = 8
- 4 osallistujaa suosittelisi koulutusta kollegalleen
- 4 ei osaa sanoa, suosittelisiko koulutusta kollegalleen