Koulutuksen sisältö:
- Hieman vaativampia tehtäviä olisi voinut olla
- Aikataulu ei pitänyt, ja toisen päivän mielenkiintoisimmat aiheet jäivät pitkälti käsittelemättä tai käsiteltiin hyvin pikaisesti.
- Perusasioita käsiteltiin turhan perusteellisesti, jolloin aikaa ei oikein jäänyt loppupään aiheille
- I was actually to basic, but ok, it was a basic course ...
- Melko helppo, paljon aikaa meni turhaan "sovelluslogiikan" rakentamiseen eikä scalaan
- Vaikka olen käyttänyt Scalaa jo jonkin verran tarjosi kurssi silti hyvää perustietoa. Kokonaisuutena ihan hyvä.
- I was more or less good course, but It was too basic. I doesn't open anything more or less specific for those who are very familiar with Java
- Alkupään helppoihin asioihin käytettiin liikaa aikaa. Mielenkiinto olisi ollut enemmän loppupään vaativampiin asioihin, mihin ei jäänyt tarpeeksi aikaa.
- Harjoituksissa likaa "kirjoita perässä mitä minä kirjoitan samalla selittäen mitä" oma aikaa ajatella ja tehdä itse ei ollut tarpeeksi. Itse kun teki niin ei ehtinyt kuuntelemaan selitystä. Lisäksi 2. päivänä käytettiin melko runsaasti aikaa sellaiseen harjoitukseen mikä ei ohjelmaan materiaalin mukaan kuulunut, sisältöön kuuluvan kustannuksella
- Olisin odottanut laajempaa käsittelyä Scalan perusideoista, siitä millaista on hyvä Scala-koodi, miten Scalalla kannattaa rakentaa laajoja ohjelmakokonaisuuksia tehokkaasti, ja miten Scala ja Java käytännössä pelaavat yhteen erilaisissa käyttöympäristöissä. Nyt sisältö jäi lähinnä kielen perusteiden kanssa näpertämiseksi. Aikaa käytettiin aika paljon itsenäisiin harjoituksiin. Kurssin sisällön olisi tehokkaammin opiskellut itse.

Kouluttaja, koulutusmateriaali ja harjoitukset:
- Paljon kirjoitusvirheitä materiaalissa, kannattaa oikolukea
- Vaikea kirjoittaa/pysyä kouluttajan esimerkkien perässä ja kuunnella yhtaikaa.Enemmän aikaa tarvitsisi että ehtisi pysyä perässä ajatuksen kanssa. Muuten erittäin hyvä
- Harjoitukset enemmän itse ajatellen kuin perästä kirjoittaen
- Kouluttaja tuntui osaavan asiat, mutta esitystä oli raskasta seurata. Kouluttajan näytöllä teksti oli niin pientä, ettei sitä nähnyt lukea. Materiaali ok.
Kouluttajan esittämät ja materiaalissa olevat tehtävät eivät aina ihan vastanneet toisiaan. Harjoituksissa käsitellyt aiheet keskittyivät Scalan perusteisiin, mutta laajempi tuntuma Scalan vahvuuksista ja siitä, millaista hyvä Scala-koodi on, jäi saamatta.

Koulutusjärjestelyt:
- Melko viileä huone, tolppa keskellä huonetta rajoitti näkyvyyttä
- Yhdeltä (tai kahdelta) tietokoneelta ei löytynyt tarvittaa ohjelmaa (Eclipse) asennettuna. Onneksi oli ylimääräisiä koneita. Palautelomake saataville
myös englanniksi.
- eclipse vähän käyttäytyi oudosti
- IntelliJ parempi kuin eclipse. Ihmeellisyyksiä eclipsen kanssa käännöksissä. Pysäköintipaikkoja vierailijoille rajoitetusti Mattilanniemellä

Suosittelu
n = 11
- 5 osallistujaa suosittelisi koulutusta kollegalleen
- 5 ei osaa sanoa
- 1 osallistuja ei suosittelisi koulutusta kollegalleen


Uudet koulutusideat:
- Aikataulutus petti. Tällä tahdilla olisi tarvittu kolmas koulutuspäivä.
- Syvempää osaamista aktoreista, streameistä, reactive-streams, Graph, Source, Sink, Flow jne.
- Make it more SCALA oriented use more time for Scala specification in writing code, more exercises for that purposes.