Koulutuksen sisältö:
- Kaikkea ei ehditty käsitellä, aika loppui hieman kesken.
- Alkuun hieman turhan nopea tahti, mutta rauhoittui loppua kohden. Muutamia ohjelman asioita jäi lopusta puuttumaan. Kurssi olisi voinut olla
enemmän hands-on, ja tehtävät hieman pienemmissä palasissa. Nyt osa aikaa kului slaidien ihmettelyyn ja siihen, ettei ongelmaa oikein ymmärtänyt,
ja lopulta perässä koodaamiseen.
- In some parts very easy. Although new topics were introduced clearly. Exserices hepled a lot during day 2
- Koulutus oli minulle tasoltaan juuri sopiva. Kurssista jäi osa loppupään asioista vielä käymättä, mutta onneksi kurssimateriaaleissa on tietoa ko.
asioista.
- etenemistahti hieman hosuva ensimmäisenä päivänä
- Liian helppo oli asiaan jonkin verran perehtyneelle kehittäjälle. Oli selkeästi enemmän beginner tason koulutus. Itse olisin kaivannut käsittelyyn
enemmän advanced tason asioita (lazy loading, monimutkaisemman järjestelmän moduuli/komponentti -rakenne jne.).
- Koulutus oli hyvä, tietysti ehkä asian laajuus huomioon ottaen 3 päivää x 6h olisi parempi kuin 2 päivää x 8h. Taso oli sellainen, että itselle oli juuri
sopiva mutta ohjelmointitaitoja tarvittiin, kuten olikin ilmoitettu. Hitaampi kaveri olisi saattanut tippua kyydistä. Toisaalta ohjaajat olivat avuliaita ja
varmistivat että kaikki pysyvät kärryillä. Ajankäyttö oli tehokasta, eikä aikaa olisi voinut paremmin käyttää huomioonottaen koulutukseen
käytettävissä oleva aika.

Kouluttaja, koulutusmateriaali ja harjoitukset:
- Englanti oli enimmäkseen ymmärrettävää, mutta hieman selkeämminkin voisi artikuloida.
- Kouluttajat olivat asiantuntevia, mutta selvästi vielä kokemattomia kouluttajia. Koulutuskäytänteet olivat vielä hakusessa, mutta kouluttajat ottivat
erittäin hyvin palautetta vastaan asiasta.
- Ohjaajat olivat asiantuntevia ja onnistuivat pitämään "yleisön" hallussaan. Materiaali ja harjoitukset olivat hyviä ja tarkoituksenmukaisia. Mitään
negatiivista sanottavaa ei löydy.
- Hyvin asiat esitettiin ja demottiin. Ongelmissa neuvottiin

Koulutusjärjestelyt:
- Ei mitään moitittavaa, kaikki toimi niin kuin pitääkin.
- Hyvin toimivat.
- Luokan tuolit olivat huonot istua.
- Nodessa oli joku bugi, joka vaati palvelimen uudelleenkäynnistämistä tietyin väliajoin.

Suosittelu 
n=11
- 9 osallistujaa suosittelisi koulutusta kollegalleen
- 2 ei osaa sanoa

Uudet koulutustarpeet:
- Startup-toiminta, aloittavan yrittäjän perusasiat