Sisältö, taso ja eteneminen
- Lisää käytännönläheisyyttä, esimerkkejä. Esitys edelleen kovin lakitekninen, jonka voisi pitkälti lukea itse.
- Itse olisin tarvinnut alkuun pohjatietoa ihan persuasioista vanhasta tietosuojalainsäädännöstä. Toki olisin voinut perehtyä asiaan ennakolta itsenäisesti.
- Varsin lakipainotteista termistöineen, maallikolle haastavaa seurata. Keskustelu hyvää, mutta loi aikataulupaineita.
- Runsas keskustelu ja kysymykset rajoitti materiaalin läpikäyntiä, sinänsä positiivinen ongelma.
- Koko päivän koulutukselle olisi ollut aihetta
- Tiivis setti 4:ään tuntiin

Kouluttaja ja materiaali
- Enemmän esimerkkejä.
- Kouluttajaa oli välillä vaikea kuulla.
- Hyvä kattaus laajasta ja monisäikeisestä asiasta.
- Asiassa vielä paljon avointa, joten kaikkeen ei voi olla vastausta. Nämä olisi voinut sivuuttaa nopeammin, spekuloimatta. Sujuva artikulaatio, ajoittain ääni liian hiljainen.
- Miellyttävä esiintyjä
- Kouluttaja asiantunteva, vaikka asia vielä joltain osin keskeneräinen. 

Järjestelyt
- Sähköpisteitä kannettavia ym. laitteita varten tulisi olla varattuna tarpeen mukaan jokaiselle.
- Kaikki toimi oikein hyvin. Lisäksi leivät olivat poikkeuksellisen makoisat!
- Pienet tauot olivat hyvä juttu
- Hyvät järjestelyt, kaikki toimi hyvin!

Suosittelu  
n=17  
- 13 osallistujaa suosittelisi koulutusta kollegalleen  
- 2 ei osaa sanoa
- 2 oli jättänyt vastaamatta kysymykseen

Uudet koulutustarpeet
- Soveltamissäännöstö ja uudet sopimusmallit olisi hyvä käydä sitten jatkokoulutuksena läpi vuoden päästä.
- Uusi koulutus, kun kansallinen lainsäädäntö valmistuu 31.5.2017
- Jatko samasta aiheesta, kun konkretisoituu Suomessa