Sisältö, taso ja eteneminen 
- Service-puolelle olisi ollut mukava päästä jo aikaisemmin. Ehkäpä tässä olisi ollut aineksia parin päivän koulutukselle?
- Tämä kurssi voisi olla kaksipäiväinen, nyt tulee paljon asiaa todella lyhyessä ajassa
- Directivet olisi voinut käydä
- aika oli käytetty tehokkaasti hyväksi, enempää ei mahdu yhteen päivään
- Angularia olin tehnyt vain vähän ennen koulutusta ja koulutus syvensi osaamista ja antaa työkalut jatkotyöskentelyyn
- Sisällöstä iso osa oli javascriptin perusteita ja node.js:ää (joka vielä huomattavasti tarpeettoman monimutkaisesti tarpeisiin nähden, pelkkä http-server olisi riittänyt)... Se osa mikä oli Angularia oli valtaosin ok, vaikka wanhan ja coresta poistetun routerin käyttö hiukan ihmetyttikin, kun UI-router on se mitä yleensä käytetään ja uusi virallinenkin on kulman takana.
- Teoriaosuus käsiteltiin mielestäni liian ohuesti ja nopeasti. Olisin toivonut, että etenkin Angular-sovellusten oikeaoppiseen rakenteeseen oltaisiin pureuduttu enemmän esimerkiksi juuri testattavan koodin tekemisen kannalta. Hyvänä lisänä olisin pitänyt myös custom directiivien käsittelyä. Harjoituksiin käytetystä ajasta olisi voinut nipistää puolet pois.

Kouluttaja, materiaali ja harjoitukset
- Kouluttaja ja harjoitukset molemmat olivat loistavia. Ehkä paras kurssi kaikista mitä profitilla tullut käytyä!
- Olisi voinut olla parempikin, lähinnä siis noiden wanhojen asioiden käytön ja valtaosin turhan nodejutun kannalta.
- Harjoitukset olivat ohuita pintaraapaisuja, joihin kuitenkin käytettiin huomattavan paljon aikaa. Alun js-virkistys oli ihan kiva lisä, mutta toisaalta kurssin scopen ulkopuolella. Samoin oman node-serverin perustaminen.

Järjestelyt
- Ei voinut asentaa sublime textiä tai löytynyt valmiina.
- Kalenterivaraus esim. Outlook-yhteensopivana olisi toiveissa, jotta paremmin muistuisi oma ilmoittautuminen. 
- Tilat ja ruokailu samaa varmaa laatua kuin ennenkin. Ja nyt myös ohjelmat ja kaikki toimi kuten pitkin

Suosittelu
n=10
- 8 suosittelisi koulutusta kollegalleen, 2 ei