Sisältö, taso ja eteneminen
- Merkittävä aika käytettiin sertifikaatteihin ja Java 7:n ominaisuuksiin. Koulutuksen taso oli enemmänkin aloittelijoille kuin ammatikseen tekeville. Java 8 -osuuden olisi voinut tiivistää huomattavasti lyhyemmäksi. 
- liian helppo minulle
- Työajalla kun tuo käytiin kuuntelemassa niin ehkä vähän tiivistystä olis kaivannut - sertifikaattiasia ei ehkä tässä raossa ollut odotettua sisältöä 
- Alussa käydyt sertifikaattipolut olisi voinut jättää pois. Muuten koulutuksen sisältö vastasi odotuksia. 
- Perinteinen kiire hieman vaivasi, ei pahasti kuitenkaan. Sertifikaattien läpikäynti oli ehkä turha kun aikaa oli vähän. Käsittääkseni ei liittynyt Java 8:n uusiin ominaisuuksiin tai ainakaan ei ollut ehkä kovin oleellinen tieto. Mutta ehdottoman hyvä tietoisku kuitenkin kokonaisuutena. 
- Sertifikaattien käsittelyyn käytettiin suhteellisen paljon aikaa, vaikka niistä ei ollut ennakkoon mainintaa. Sertifikaattikysymysten esimerkit olivat kuitenkin melko mielenkiintoisia. Lambdafunktioihin käytettiin riittävästi aikaa, loppupään asiat ns juostiin läpi.
- Mukana olisi voinut olla käytännön hands-on -harjoituksia.

Kouluttaja, materiaali ja harjoitukset
- Esimerkkikoodaus oli pääasiassa turhaa copy-paste siirtelyä. Samat asiat olisi voinut vain näyttää materiaalista.
- Pätevän olonen kaveri ja hyvä esiintymään. 
- Olin videoyhteyden päässä, siinä äänentaso vaihteli ilmeisesti sen mukaan miten esiintyjä liikkui? Lisäksi paikanpäällä esitetyt kysymykset/vastaukset eivät kuuluneet etäyhteyden yli. Kouluttaja olisi voinut toistaa ne.

Järjestelyt
- Koulutusluokassa esitetyt kysymykset ja kommentit eivät kuuluneet videoyhteyden päässä oleville. Kouluttajan kannattaisi aina toistaa kysymykset ja kommentit kaikille.
- Ääni ei ollut kovin laadukas - tosin en tiedä missä päässä oli ongelmaa. Ääntä joutui pitämään melko kovalla että sai selvää. 
- Ilmeisesti samassa tilassa esittäjän kanssa oli myös kurssilaisia, ja tietenkään heidän kommenttinsa eivät kuuluneet. Jatkossa jos yleisöltä kysytään jotakin, esittäjä voisi toistaa vastauksen, kun nyt jäi monesti vastaus kuulematta kun se tuli yleisöstä eikä esittäjä toistanut sitä vaan kuittasi että vastaus oli oikein.
- Etänä osallistuminen oli loistava homma, lisää tämmösiä.