Sisältö, taso ja eteneminen
- Kehittäjän näkökulmasta ruokatauon jälkeen käsitellyt asiat olivat mielenkiintoisempia, eli kun päästiin käytännön tason ratkaisuihin. :)	- Yhteen koulutuspäivään oli mahdutettu ehkä vähän liian paljon asiaa. Olisi ollut hyvä, jos opetettuja asioita olisi ehtinyt myös käytännössä kokeilemaan käytännön harjoituksin.	
- Lopun kalvot, eli eri frameworkit käsiteltiin hieman nopeasti. Itse olisin halunnut tietää enemmän responsiivisen suunnittelun workflowsta, itseasiassa koko koulutuksen olisi voinut rakentaa jonkun workflow harjoituksen ympärille.	
- Liian helppo taso, suurimman osan olisi saanut selville tunnin googlettamisella, jos ei olisi tiennyt jo etukäteen.		
- Aika pitkälle oli jo koulutuksen asiat hallussa.	Enemmän mahdollisesti ajatusta siitä, että mikään ei ole kiveen kirjoitettua, vaan jokaiseen ongelmaan on usein eri ratkaisu.	- Käytännön esimerkkejä (harjoitustehtäviä?) olisi saanut olla mukana. Mutta paljon hyvää asiaa!	- Olisi ollut mukavaa kokeilla käytännössä responsiivisen sivun luomista, hyvin yksinkertaisenkin. 
- En ole koodari joten HTML-koodin luominen ja käsitteiden ymmärtäminen vaatii hieman sulattelua. Kurssikaverit tuntuivat olevan melkein kaikki koodareita joten heille koodi ja sen käyttäytyminen on kenties ihan tuttua.			
- Työkaluista ja workflowsta Adoben tuotteilla voisi olla enemmän juttua			- Enemmän olisi voinut olla "koodareille" asiaa		
- Hyvä kurssi	Adobe myynti puheita olisi voinut olal vähemmän

Kouluttaja, materiaali ja harjoitukset
- Harjoituksia ei ollut, olisi voinut mielestäni olla joku harjoitus jonka lopputuloksena olisi ollut yksinkertainen responsiivinen toteutus
- Hyvä ja interaktiivinen opettaja

Uudet koulutustarpeet
- Koodareiden olisi hyvä ottaa enemmän huomioon käytettävyyttä WEB-sivua koodatessaan.


Osallistujista 10/18 suosittelisi koulutusta kollegallen.