Sisältö, taso ja eteneminen
- Sisältö vastasi hyvin ilmoitettua ohjelmaa ja siinä oli oleelliset asiat. Meinasi tulla hieman kiire, että ehdittiin kaikki asiat käymään läpi. Ehkä alun perusteita olisi voinut käydä nopeammin, niin olisi säästynyt aikaa lopun vaikeampiin asioihin.
- Kaikki asiat ehdittiin käsitellä hyvin. Taso oli itselleni sopiva.		Mielestäni olisi parin päivän kurssi kattavampi :) Nyt vasta oli pääsemässä vauhtiin :)
- Päivän kurssiksi hyvä sisällöltään. Toisenkin päivän olisi voinut käyttää, että olisi saanut vähän syvempää oppia vielä.
- Sisältö hyvä, Taso sopiva: alussa helppoja tehtäviä, sitten vähän vaikeampia ja välillä taas vähän helpompia. Tahti sopiva.
- Hienoa kun perusasiat käytiin kunnolla kuten kurssin luonteeseen kuului!	Kiva, että tosiaan käytiin perusteita läpi, kun itse tulin ihan ummikkona kurssille oppimaan uutta. Kiitos!

Kouluttaja, materiaali ja harjoitukset
- Kouluttaja oli kokenut ja asiantunteva. Asiat käytiin myös perusteellisesti ja selkeästi läpi. Harjoitukset olivat mielekkäitä ja hyvin toteutettu.
- Hyvä kouluttaja. Alkuun olisi voinut kuitenkin ottaa lyhyet esittelyt niin kuin yleensä.			Kouluttaja hallitsi asiansa hyvin ja rohkaisi kysymään jos jokin asia jäi pohdituttamaan. Harjoitukset tukivat hyvin opetettua asiaa.
- Hyviä harjoituksia!
- Vetäjä osasi asiansa, esiintyi hyvin = puhui rauhallisesti ja selkeästi. Osallistun mielelläni saman kouluttajan muille kursseille
- Hyvä ja osallistujat huomioiva koulutustapa!
- Minusta koulutus oli varsin hyvä. Käytiin juurta jaksaen läpi tehtävät ja esimerkit.

Uudet koulutustarpeet
- Hieman edistyneempi SQl-koulutus						Jatkokurssi SQL:sta :)
- Tämä oli hyvä ja tiivis johdantokurssi SQL:stä. Seuraavaksi olisi tarvetta jatkokurssille (1-3 päivää), jossa mentäisiin vähän pidemmälle.
- Tietokannanluomisen perusteet.


Kaikki koulutuksen osallistujista suosittelisivat koulutusta kollegalleen.