Sisältö, taso ja eteneminen

- Alkupuoli oli mielenkiintoisia. En ole tullut ajatelleeksi esimerkiksi sivun latausaikojen huomioon ottamista ja niiden tehostamista. Mukava, että oli paljon käytännön esimerkkejä.
Loppu puolella tuli paljon jo tuttua asiaa, kun alettiin käsittelemään käytännössä css:n tekemistä. Esimerkiksi komponenttien leveyden määrittäminen prosentuaalisesti oli varsin tuttua. En osaa sanoa, mikä olisi ollut sellaista asiaa, mitä olisin ennenmmin halunnut, mutta odotin ennemmän uutta asiaa.
- Erittäin hyvä sisältö. Jos jotain haluaisi parantaa, niin mindmap kurssin sisällöstä olisi hyvä keino painaa asioita mieleen.
- Koulutus olisi voinut olla kaksipäiväinen, jolloin konkreettisia koodiesimerkkejä yms. oltaisiin voitu vilkaista.
- Sen materiaali-latauslinkin voisi lähettää jo etukäteen mailitse. Tai sitten se voisi olla printatussa versiossa ensimmäisillä sivuilla.
Nopeuttaa materiaalin saatavuutta.
- (toistokurssi 29.4.) Hyvä kouluttaja, selkeä esitystapa
- Koulutuksen sisältö itsessään hyvä. Frameworkeista mahdollisesti jatkokoulutusta, sekä etenkin responsiivinen ajattelu enemmän sovellusnäkökulmasta.
- Esitys oli kokonaisuutena erittäin selkeä ja esimerkit hyviä. Jes!
- Käytännön esimerkkisivustot olivat hyviä, jokin pieni kokeilu olisi voinut olla mukana seuraavalla kerralla.
Ehkä etenemisessä olisi voinut vielä enemmän kysyä toiveita ja yleisö olisi voinut toki niitä aktiivisemminkin esittää.


Kouluttaja, materiaali ja harjoitukset

- Ei harjoituksia, muttei kyllä aika riittäisi niihin, jos yhden päivän kurssina.
- ehkä jokin pikku koodailu esimerkki olisi hyvä tehdä ohessa
- Ei ollut harjoituksia
- Varsinaisia käytännön harjoituksia ei ollut.
- ei harjoituksia
- Asiantunteva kouluttaja
- Hyvää, luontevaa ja asiantuntevaa
- Ei harjoituksia
- Käytännön harjoituksia ei käytännössä ollut, mutta esimerkkejä sivustoista oli hyvin.


Uudet koulutustarpeet

- HTML- js CSS-perusteet ja modernit tekniikat.
- Responsiivisen www-designin hands-on workshop
- väline - ja javascript-koulutusta


Osallistujista 13/16 suosittelisi koulutusta kollegalleen.