Sisältö, taso ja eteneminen
- Varmasti haastava kurssikokonaisuus koottavaksi, jonka kurssin vetäjä sai syvällä asiantuntemuksellaan pidettyä kuitenkin kasassa. Tahtia voisi ehkä vielä hiukan kiristää ja lisätä pari pientä harjoitusta.
- Jäi paljon asioita käymättä läpi, joten kolmas päivä olisi ollut paikallaan.
- Enemmän käytännön esimerkkejä ja vähemmän nippelitietoa. Esimerkkejä JQueryn hyödyntämisestä lisää.
- HTML5 jäi melko vähälle huomiolle. JS-osuudet olivat hyviä. Taso oli itselleni sopiva. Sisältöä oli ehkä hieman liikaa näin lyhyelle kurssille, joidenkin asioiden käsittely jäi kovin suppeaksi (mutta herätti toki kiinnostusta).
- Sisältö oli itselleni parempi kuin kurssikutsussa ilmoitettu sisältö. asiaa olisi riittänyt pidemmäksi aikaa ja olisin toivonut että kurssi olisi kestänyt 1-2 viikkoa.
- Luin varmaan ilmoittatumisvaiheessa jotain väärin, kun kuvittelin kurssin olevan html5+ css3. Toisaalta javascript painotteisuus oli positiivinen yllätys, koska lähes kaikki tieto oli uutta (vaikka js sinäänsä on tuttu). Kurssilla ei nukuttanut kertaakaan, joten aihe oli mielenkiintoinen ja jaksoin keskittyä loppuun asti. Kiva kokonaisuus ja kurssi! Kiitos!
-Koulutuksen sisältö täsmäsi melko huonosti siihen mitä ennakkoon ilmoitettiin kunkin päivän aiheiksi. Ohjelmassa ilmoitetut asiat toki löytyivät kurssimateriaalista, vaikka jotkut asiat ohitettiinkin muutamalla sanalla tai niitä ei käsitelty lainkaan. Päiväohjelman voisi kuitenkin muokata ennakkoon vastaamaan asioita joihin kurssilla erityisesti keskitytään.
-Paljon asiaa ehdittiin käsittelemään isosta aihealueesta lyhyessä ajassa, hyvä kokonaisuus.

Kouluttaja, materiaali ja harjoitukset
- Kouluttaja osasi selvästi asiansa, mutta sisältö kaipasi ehkä enemmän "työelämärealismia" lähempänä olevaa lähestymistapaa.
- Materiaalista kommenttia: käytännössä sitä ei tule kyllä seurattua - kuuntelen ja seuraan mieluummin kouluttajaa - mutta eiköhän se asiansa aja.
- Erittäin hyvä, selkeä ja mielenkiintoisesti asiat esittävä.
- Koulutusmateriaali jäi ainakin itselläni melko vähälle huomiolle. Harjoitukset olivat mielestäni hyviä, joskin näin lyhyellä kurssilla jäivät pakostakin aika pintapuolisiksi.
- Hyvä esiintymään, ei ollut puuduttavaa jargonia :)
- Selkeä kokonaisuus, ei mitään moitittavaa.
- Kurssin kouluttajan tietotaito esittämästään asiasta oli jäätävä. Huikeaa ammattitaitoa ja erinomaista työtä.

Uudet koulutustarpeet
- Syventävä jQuery-koulutus.
- Samasta koulutuksesta olisi paljon hyötyä myös monille muille yrityksessäni.
- Pois jätetyt asiat joita ei ehditty käsitellä. Tarvitaan jatkokurssin jatkokurssi joka kestää ainakin viikon.
- No toi CSS3 jäi nyt oppimatta, mutta javascriptista kovasti uutta tietoa. 

Koulutusjärjestelyt
- Hienosti toimivat järjestelyt jälleen. Kiitokset!
- Luokassa tunkkainen ilma.
- Järjestelyt olivat mielestäni onnistuneet.
- Tila oli helteen takia tosi kuuma ensimmäisenä päivänä. Eipä näille oikein mitään voi, mutta joku paremmin ilmastoitu tila olisi ollut parempi.
- Johtuen keleistä tila oli melkoisen lämmin joka taas haittasi hieman keskittymistä. Oman tietokoneen käyttämisen mahdollisuus olisi hyvä ottaa huomioon.
- Erinomaiset järjestelyt, kuten aina PROFIT-koulutuksissa.