Sisältö, taso ja eteneminen
- Omasta mielestä ketteriin menetelmiin, käytäntöihin yms. ehkä käytettiin turhan paljon aikaa, sillä ne varmaan olivat osallistujille jo tuttuja. 
- Etenemistahti välillä turhan verkkainen, välillä harppomista. Kuitenkin kokonaisuutena ok. 
- Suurimmaksi osaksi tuttua asiaa, mutta myös uusia ideoita töihin vietäväksi. 
- Agile metodit on jo hallinnassa -> syvempi keskittyminen itse testaamiseen tarpeen. 
- Sisältö oli hyvä. Sai ajatuksia kehityskohteista.
- Kalvoja paljon, kaikkia ei käyty läpi, mutta kaikki asiat ehdittiin hyvin käydä suullisesti.
- Aika paljon asiaa kahteen päivään.
- Vähän liikaa turhaa tarinaa alussa, toinen päivä parempi.

Kouluttaja, materiaali ja harjoitukset
- Rauhallinen esiintymistahti ja keskusteleva ote toimi hyvin.
- Rento ja mukava esiintyjä, toi omaa persoonaansa ja historiaansa esille sopivasti.
- Rento, keskustelua synnyttävä ilmapiiri koulutuksen aikana.
- Käytännön esimerkit elävöittäisivät opiskelua.
- Koulutusta voisi ehkä elävöittää esim. TDD / testausautomaatio demoilla.
- Esitettiin materiaalia, mihin esittäjä ei osannut vastata. Esittäjä haukotteli ja ilmoitti, että teoria ei kiinnosta vaikka sitähän kouluttajan homma on. Materiaalista ei saa kunnolla selvää.

Koulutusjärjestelyt
- Positiivinen fiilis jäi, paljon uutta tuli esille ja yleisote oli hyvä. 
- Kahvit + kahvileipä hyvä järjestely.
- Dataprojektorin valovoima olisi voinut olla parempi.
- Lounas voisi kuulua hintaan.

Uusia koulutustarpeita
- Testauksen standardoinnit
- Testausautomaatio
- Ketterä testaus kehittäjille (jotenkin rohkaistaisiin devaajat mukaan)
- ISEB/ISTQB perussertifikaatti
- Määrittely

10/11 vastaajasta suosittelisi koulutusta kollegalleen.