Sisältö, taso ja eteneminen
- Asiaa oli aika paljon ja en ole varma miten tarkkaan kaikki käytiin. Toisaalta tällainen kurssi voi mukautua kysymysten ja keskustelun mukaan.
- Itse sain paljon irti ja tuntui äärimmäisen hyvältä. Hyvin tehty.
- Hyvä kokonaiskuva syntyi. Aihe on niin laaja, että läpikäytäviä asioita olisi riittänyt enemmänkin, mutta ei olisi mahtunut aikatauluun.
- Yleisesti hyvä kurssi. Vähän turhan paljon viitteitä ja keskustelua projektinjohdollisista asioista. Lisää oikeita esimerkkejä olisi voinut olla: esim. SBE-templaten oikea testiajo olisi ollut hyvä nähdä.
- Aiheesta saisi helposti useammankin päivän kurssin. Vaihtoehtoisesti voisi myös olla syventävä jatkokurssi.
- Ehkä enemmän esimerkkejä työkalujen käytöstä.
- Sisältö voisi olla lähempänä käytäntöä kehittäjä/suunnittelijalle.
- Olisi ollut kiva nähdä useampiakin automaatiotyökaluja: miltä näyttävät ja miten suunnilleen käytetään ja pieni esimerkki.
- Enemmän käytännön esimerkkejä olisi jees.
- Asioita tuotiin hyvin esiin esimerkkien avulla. Ne auttavat yhdistämään opit aiempiin kokemuksiin. Pidin samojen asioiden toistumisesta. Jäi paremmin mieleen.

Kouluttaja, materiaali ja harjoitukset
- Harjoituksia voisi olla ehkä aavistuksen enemmänkin. Ne "herättävät" hyvin luennoinnin lomassa. Materiaali voi olla suomenkieliselläkin kurssilla kokonaan englanniksi. Suomi/englanti tuntuu hiukan sekavalta.
- Kouluttaja ja rakenne oli erittäin hyvä. Materiaali tuntui hyppivän paikasta toiseen (kannattaisiko järjestystä päivittää tai paloitella erillisiksi kokonaisuuksiksi?). Kirjoitusvirheet/typot voisi korjata.
- Todellisen elämän esimerkit tukivat hyvin aiheen käsittelyä ja toivat tietoa, joka ei ole niin helposti saatavilla. Laaja ja monipuolinen käytännön kokemus plussaa!
- Esiintyminen + asiantuntemus erinomaista, livedemoja olisin kaivannut. Hyvä tauotus!
- Tehtävänantoja ei aina heti meinannut ymmärtää. Testauksen suorittamisaikaan liittyvä tehtävä ei oikein vastannut omaa työtä.
- Kiitos tosi kivasta ja mielenkiintoisesta esityksestä!
- Harjoitukset olisivat voineet olla käytännönläheisempiä.
- Materiaali osin kovin pientä fonttia - tosin koska aineisto saatiin myös tiedostoina korvaa asian. :)
- Koko koulutusohjelman dia sisälsi paljon pikkiriikkistä tekstiä. Sama dia ei aukea OpenOfficella.
- Tulostettavat diat voisivat olla isompia. Turhan isot marginaalit. 

Koulutusjärjestelyt
- Jos ei ite ollu aktiivinen infon suhteen niin tahtoi jäädä katveeseen.
- Respassa ei osattu sanoa, missä koulutus on.
- Käytännön harjoituksia pc:llä olisin kaivannut.
- Sähköpostimuistutuksessa kurssista voisi mainita myös kurssi ja sen sijainti.

Uudet koulutustarpeet
- Ei, mutta nosti esille että voi oppia vaikka tietääkin jo.
- Syventävä koulutus aiheesta. Seleniumiin keskittyvä koulutus.
- Ohjausta työkalujen valintaan tai käyttöön, mutta ihmisten taustat olivat niin moninaiset, ettei yhteisiä työkaluja löydy koko porukalle.
- Yksikkötestauksen perusteet, TDD

15/17 vastaajasta suosittelisi koulutusta kollegalleen.