Sisältö, taso ja eteneminen
- Esimerkit ok. Aiheita käytiin läpi riittävän "rauhallisesti".
- Itse tiesin jo niistä, mutta yleistieto tavallisimmista jQuery-metodeista voisi auttaa aloittelijoita.
- Suunnittelijalla ei välttämättä ole koodipohjaa, joten itse koodin käyttämisestä voisi ehkä käydä asioita pohjalle, tosin sehän on ryhmäriippuvainen asia kuitenkin.
- Etenemistahti oli hyvä ja ripeä kuten myös harjoitukset ja niiden läpikäynti.
- Sisältö olisi voinut syventyä hieman enemmän. Nyt oli hieman pintaraapaisu ja aikaa meni paljon perusasioiden läpikäyntiin.
- Olisin toivonut hieman syvemmälle meneviä juttuja. 
- Ymmärrys kasvoi koko hommaan tosi paljon.

Kouluttaja, materiaali ja harjoitukset
- Esiintyminen selkeää, kouluttaja ammattitaitoinen
- Ymmärtävä ja havainnollistava tyyli on +! Harjoitustahti oli pääasiallisesti hyvä.
- Hyvä ja selkeä esiintyminen

Koulutusjärjestelyt
- Taakse ei näkynyt pienet merkit kovin hyvin. Paikkavalintahan on itsestä kiinni toki, mutta silti.
- Työasemasta puuttuivat kaikki tarvittavat ohjelmistot (Eclipse, Firefox, Java JRE…). Piti hieman improvisoida, että pystyi seuraamaan opetusta.
- Ohjelma ei toiminut, luokassa kylmä

Uusia koulutustarpeita
- Käytettävyyspuolen koulutus olisi toivottu, suunnittelua tukemaan
- jQueryn jatkokurssi, missä  käytäisiin XML:n käsittelyä ja SOAP-pyyntöjä eli enemmän sovelluskehityksen suuntaan
- jQuery-jatkokurssi