Sisältö, taso ja eteneminen
- Vähän suurempi osa ajasta harjoituksille.
- SQL-kielen perusteet ei ehkä kuvaa kurssin sisältöä. Kurssilla käytiin melko vaikeita asioita läpi todella nopeaan tahtiin. Eli vähän haasteellisempi kurssi kuin "perusteet". 
- Hieman liian kova vauhti ainakin eka päivänä kun jäi kuitenkin ns. luppoaikaa loppupäivästä. 
- Alun helpoissa ja yksinkertaisissa harjoituksissa aikaa oli runsaasti, mutta monimutkaisempia ei annettu miettiä rauhassa, vaan tarjottiin nopeasti mallivastaus. Mieluummin toisin päin? 
- Etenemistahti melko nopea
- Tahti olisi voinut olla tiiviimpi. Aika pitkiä taukoja. Oli hyvä että työkaluna MS SQL Server.

Kouluttaja, materiaali ja harjoitukset
- Kouluttaja oli todella pätevä ja ammattitaitoinen. 
- Harjoitustehtäviä voi olla enemmän, painottuen pikkuhiljaa vaikeutuviin. 
- Tehtäviin varattava hiukan enemmän aikaa.

Koulutusjärjestelyt
- Eka päivänä aamukahvi oli hakusessa kun ei kukaan kertonut mistä löytyy tai milloin mennään. 
- Tulee niskat kipeäksi kun joutuu "kurkkimaan" sivulle.
- Osassa koneista ongelmia kirjautumisen/esimerkkikannan kanssa --> viivästyksiä. Luokassa kuuma ja tunkkainen ilma. Koulutuksen ajankohta siirtyi toiseen toteutukseen.

Uusia koulutustarpeita
- tietokantaoptimointi ja -suorituskykykurssi, jatkokurssi perusteille
- SQL-kielen jatkokurssi