Sisältö, taso ja eteneminen
- Koulutuksen sisältö oli huomattavan kattava. Etenemistahti oli rivakka, mutta taukoja oli tarpeeksi. 
- Oikein hyvä tahti. Painotukset hyviä ja näkökulma pysyi suunnittelussa, eli hienoa.	
- Ei erityisen vaikeata asiaa. Toimi hyvin kertauksena ja tietojen päivityksenä.
- Tuntui, että kurssilla oli 1,5 päivän johdanto ennen kuin päästiin asiaan. Viimeisissä aiheissa tuntui tulevan kiire.
- Syvällinen ymmärtäminen olisi vaatinut kattavat tiedot ja kokemusta EE-tekniikasta, silti seuraaminen onnistui hyvin. Harvoja kursseja, jossa EI tullut informaatioähkyä -> erittäin positiivinen asia! 
- EJB-osaamista vaadittiin ajoittain. Paljon hyviä vinkkejä jatkoa varten. Kuva Java EE -sovelluksen arkkitehtuurista selkiytyi huomattavasti.
- Mielestäni sisältö hyvä. Itse en oikein saanut tarttumapintaa EJB:stä, vähäisen kokemuksen takia, mutta vastaavat asiat esitettiin Springin kannalta myös. 
- Sisältö ihan ok, mutta jäi vähän pintapuolinen olo joistain asioista. "Käyn tämän läpi myöhemmin", mutta taisi jäädä käymättä.. Olisin odottanut hieman enemmän itse suunnittelua vrt. teknologiat -> esim. ongelma -> keskustelu -> "oikea ratkaisu" -tyyppistä.
- Ehdittiin käymään kaikki, eikä tarvinnut kiirehtiä.
- Joitain lyhenteitä olisi voinut avata vaikka suluissa, esim. RMI. Lyhenteet eivät vielä kerro paljoa.

Kouluttaja, materiaali ja harjoitukset
- Käytännön harjoituksia olisi voinut olla enemmän.
- Luennoija oli erinomainen.
- Hyvä kouluttaja, ilmeikäs ja vakuuttava esiintyminen ja paljon asiantuntemusta.
- Kalvojen välillä edestakaisin hyppiminen välillä vaikeutti seuraamista. Ei tästä isompaa haittaa kuitenkaan ollut. Koulutusmateriaali aika paksu nippu, mutta harvaa tekstiä, ei sinänsä hirveän hyödyllinen.
- Harjoitukset olisi voinut olla vaativampia. 
- Harjoitukset aivan olennaisia, vaikka niissä törmäsi omaan teknisen tietämyksen puutteeseen EE-tekniikoiden suhteen.
- Hyvä asiantuntijuus. Hyviä koodiesimerkkejä, joista sai vinkkejä omaan työhön, vaikka eivät välttämättä kuuluneet kurssiin.
- Kouluttaja osasi asiansa ja hänellä oli käytännön kokemusta melkein kaikista ilmitulleista asioista.
- Harjoituksia oli loppujen lopuksi aika vähän. Esiintyminen hyvää ja osaamista löytyy selvästi. Materiaalia ei paljon tullut luettua, koska siinä hypähdeltiin edestakaisin aika paljon.	Harjoituksia voisi olla enemmän - ehkä hieman pienempinä tehtävinä. 
- Kouluttajalla oli selvästi käytännön kokemusta ++

Koulutusjärjestelyt
- Luokka ei sovellu tällaiseen koulutukseen. Tuolit hirveät (tulisi olla säädettävissä ja rullailtavat). Valaistus ei ole hyvä valkokankaan käyttöön. Selkä ja silmät ovat rikki. Opiskelijat olivat tiistaina sotkeneet kouluttajan fläppitaulupiirrokset ja tussit olivat hävinneet. 
- Luokkahuone oli vähän huono työpisteiden sijoittelun suhteen.	Ergonomia huono. 
- Koulutustila tarkoitettu enemmän demoiluun kuin opetukseen, käy niskan päälle.
- Voisiko pöydät kääntää kurssin ajaksi? Kurssi kesti  3 pv ja luokkaa tarvitsivat oppilaat vain muutaman tunnin. Luokassa huono ilmanvaihto.
- ATK-tilan ilmastointi heikko.
- Koneella ongelma virtuaalikoneen käynnistymisessä, tosin muilla toimi.

Uusia koulutustarpeita
- JSF, Ajax, Web-sovelluskehykset yleensä 
- Java-testaus
- Itsellä tarvetta kaivautua syvemmin valikoituihin EE-tekniikoihin: Java Security, EJB 3.1, JPA/Hibernate
- Eri EE-tekniikoiden käyttö 
- Tuli intoa ainakin opetella kaikkea itselle uutta.